Jääkiekko
HIFK - HPK
09.09.2010 klo 18:30
Helsingin Jäähalli

Ari Vallin HIFK:hon
24.07.2010 20:56 |
HIFK on tehnyt vuoden sopimuksen Ari Vallinin kanssa. Ylöjärvellä syntynyt 32-vuotias puolustaja siirtyy seuraan Ruotsin Elitserienistä Färjestads BK:sta, jossa hän pelasi kaksi edellistä kautta. Vallin liittyy joukkueeseen maanantaina.
Ari Vallin on Tampereen Tapparan kasvatti. Vallin pelasi kasvattajaseuransa riveissä vuoteen 1998 saakka, jolloin hän siirtyi Hämeenlinnan Pallokerhoon. Vuoden vaihteessa puolustaja oli voittamassa nuorten maailmanmestaruutta Helsingissä pelatuissa kisoissa.
2000-luvun alussa Vallinin ura lähti nousuun ja hän voitti kolme Suomen mestaruutta vuosina 2002-05, yhden Jokereissa ja kaksi Oulun Kärpissä. Vuonna 2006 puolustaja teki vuoden mittaisen sopimuksen NHL-seuran Florida Panthersin kanssa, josta alkoi miehen neljä vuotta kestänyt ulkomaaanreissu. Vallin juuttui kuitenkin farmiin pelaamatta ainuttakaan NHL-ottelua ja siirtyi joulukuussa Ruotsin Elitserieniin göteborgilaisen Frölundan joukkueeseen.
Vuonna 2008 Vallin pääsi jälleen finaaleihin edustettuaan Venäjän Superliigassa pelaavaa Lokomotiv Jaroslavia. Salavat Julajev Ufa oli kuitenkin parempi ja Jaroslav joutui tyytymään hopeamitaleihin. Vuotta myöhemmin hän kuitenkin sai nauttia mestaruushumusta palattuaan Ruotsiin. Karlstadilainen Färjestads BK voitti jönköpingiläisen HV71:n finaaleissa voitoin 4-1.
Vallinin sopimuksen myötä HIFK:lla on 27 pelaajasopimusta.
(174)

Copyright © hifkfans.com - Logot Copyright © HIFK - Valokuvat Copyright © Marko Hannula, Samuli Seila & HIFK Fan Club
Ulkoasu & Tekninen toteutus: Samuli Seila & HIFK Fan Club - Tuotanto: HIFK Fan Club